Suomalaisen maiseman tulevaisuus

Minkälainen on suomalainen maisema? Vastaus tietysti riippuu paljolti siitä keneltä asiaa kysytään. Jos asiaa kysytään vanhemman ikäpolven edustajalta, vastauksena voi olla romanttissävytteisiä mielikuvia historiallisesta Suomesta, maalaismaisemia, järvenrantoja ja ehkä myös sota-aikaan liittyviä muistikuvia. Jos asiaa taas kysytään nykynuorisolta voisi vastaus liittyä vaikka tekniseen urbaaniympäristöön, urheilumaisemiin, ruokaperinteeseen tai olla jotain ihan muuta. Jos asiaa kysytään ulkomaalaiselta, sanotaan vaikka keskieurooppalaiselta, niin vastauksissa voivat heijastua turistitoimistojen luomat stereotypiat Suomen luonnosta, järvistä, puhtaudesta, saunasta, ehkä jopa jääkarhuista. Jos asiaa kysytään amerikkalaiselta voi vastauksena olla "Mikä Suomi?". Vastaus riippuu siis pitkälti kysyjän ja vastaajan suhteesta. Olisikin mielenkiintoista tehdä laajempi kyselytutkimus aiheesta.

Maunu Häyrynen on käsitellyt suomen kansallista maisemakuvastoa kirjassaan Kuvitettu maa. Hän pohtii kuvaston sisältöä ja kehitystä pitkälti historiallisesta näkökulmasta. Hän käy läpi kuvaston Topeliaanisia lähtökohtia ja kehitystä teemallisesti, ajallisesti sekä alueellisesti. Kirjassa otetaan kuitenkin hyvin vähän kantaa maisemakuvaston tulevaisuuteen. Koska tulevaisuuskysymys on kuitenkin mielenkiintoinen ja vaikuttaa suunnitteluun maisema-arkkitehdin ammatissa otin nationalistisen maisemakuvaston tulevaisuusvisiot esille myös keskusteluissa.

Mikä on kansallisen maisemakuvaston tulevaisuus ja mitkä ovat siihen vaikuttavat tekijät? Tulevaisuus perustuu pitkälti menneisyyteen, mutta kuinka paljon menneestä ajasta tai nykypäivästä siirtyy tulevaisuuteen ja kuinka paljon asiat ja paikat menettävät merkityksensä tai ne vain unohdetaan. On selvä että globalisaatio vaikuttaa myös kansalliseen maisemakuvastoon, mutta millä tavalla? Alkavatko eri maiden kansalliset kuvastot muistuttaa toisiaan ylikansallisten ihanteiden ja samaistumiskohteiden yleistyessä vai koetaanko vastarintaliike, jolla kansallista kuvastoa pyritään eriyttämään globaalista valtavirrasta ja luomaan muista poikkeavaa mielikuvaympäristöä johon paikallisen väestön on helpompi samaistua.  On selvä että maailman muuttuessa kuvastojen (kuten muidenkin ajatusmallien) symbolinen arvo muuttuu. Esimerkiksi siirtyminen paikasta toiseen on nykyään monin kerroin nopeampaa kuin 100 vuotta sitten ennen auton käyttöönottoa. Nykyinen media tuo kaukaisetkin paikat suoraan olohuoneisiin eikä varsinaisesti tuntematonta maailmankolkkaa enää ole olemassa. Tämä ei tietenkään voi olla vaikuttamatta myös kuvastojen sisältöön. Outojen paikkojen eksotiikka on kadonnut kuvastoista kun erikoisinkin kohde on jo tuttu jollakin tasolla. On vaikea keksiä sellaista sisältöä joka tuntuisi täysin uudelta.

Edellä mainitusta näkökulmasta maisemakuvastojen merkitys näyttäisi vähenevän jatkuvasti laajenevan mediasisällön ristitulessa. Onko tulevaisuus pelkkää turistikuvausta, jolla maata koitetaan myydä ulkopuolisille. Entä oman maan kansalaiset? Onko heille tarvetta suunnata kuvastoa kuten 100 vuotta sitten. Tarvitseeko nykyajan kansalainen sivistämistä oman maan erityispiirteistä? Tarvitseeko häntä juurruttaa ja saada tuntemaan yhteenkuuluvuutta tiettyyn alueeseen ja seutuun? Onko se enää edes mahdollista?

Toisaalta tulee muistaa että ihminen juurtuu omaan maisemaansa myös ilman että siihen tietoisesti pyritään. Ihmiselle muodostuu mielikuvia ympäristöstään eri mittakaavoissa. Joku lapsuuden leikkeihin kuulunut kivi tai puronmutka voi vielä vanhanakin herättää muistikuvia kotiseudusta. Oma pihapiiri, oma kylä, oma kaupunki tai laajempana käsitteenä oma maa tai maapallo luovat kullekin ihmiselle omanlaisensa muistikuvien ja tunnesiteiden ketjun. Mitä pienemmistä yksiköistä on kysymys, sitä henkilökohtaisempia mielikuvat ja usein myös syvempiä tunnesiteet ovat. Juuri tästä syntyy kotiseuturakkaus ja paikkaan kuuluvuuden tunne.

Maisematutkimuksen työkenttä, jota Maunu Häyrynen tutkii, liittyy olennaisesti maisema-arkkitehtuuriin. Maisema-arkkitehdille on varsin tärkeää tietää kuinka ihminen kokee ympäristönsä ja mitä asioita hän pitää arvossa. Tämä vaikuttaa myös alueelliseen suunnitteluun. Vaikka globalisaation myötä suunnitelmat ympäri maailmaa ovat alkaneet muistuttaa toisiaan, olisi hyvä että niihin sisällytettäisiin myös omaleimaista ja paikallista variaatiota? Lähtökohtana nationalistinen tai alueellinen suunnittelu voisi luoda yksilöllisempiä ja ehkä helpommin samaistuttavia kohteita? Sellainen paikka johon liittyy vahva tunneside otetaan helpommin omaksi ja se kestää myös paremmin ajan hammasta. Paikan omaksi tekemisessä tärkeä tekijä on siihen luotu tunneside ja sen tuottamisessa taas ovat hyvänä lähtökohtana paikalliset olosuhteet, maisemat ja symbolit, tutut tai tutuksi tehdyt maiseman komponentit.

Olipa suomalaisen maiseman tulevaisuus mikä tahansa, ihminen usein miten haluaa tuntea kuuluvansa johonkin paikkaan, jotta hänestä ei tule juureton irtolainen. Kansallinen maisemakuvasto tai siihen liittyvien arvojen huomiointi maisemasuunnittelussa voivat toimia liimana, jotka sitovat yhteen ihmisen ja paikan.