tiistai 11. helmikuuta 2014

Retkellä

Katson ikkunasta. Keli on vuodenaikaan nähden masentava. Vettä sataa ja lumi sulaa. Päätän lähteä poikien kanssa lyhyelle retkelle aistimaan ympäristöä. Otan näkökulmaksi retkeilijän katseen, koska se ei välttämättä vaadi kovin syvällistä analyysiä ja pelkkä luonnosta ja ympäristöstä nauttiminen erilaisin aistimuksin riittää. Jos ottaisin näkökulmaksi esimerkiksi geologin katseen, kiinnittäisi huomiota jalkojeni alle, maaperään, kiviin ja kallioperään. Metsurina pohtisin ehkä metsän hakkuukypsyyttä ja lajivalikoimaa. Jos kulkisin maastossa turistin silmin, etsisin ehkä uusia elämyksiä ja voisin tuntea itseni ulkopuoliseksi tutussakin maastossa. Maisema-arkkitehtinä pohtisin ehkä maastonmuotoja, näkymiä, paikan henkeä ja mahdollisuuksia. Haluan kuitenkin tänään kulkea maastossa retkeilijänä ilman velvoitteita havaintojen suhteen.


 
Ikkunasta näkyy retken päämäärä. Noin 500 metrin päässä kodistamme kohoaa pieni kallionyppylä, jolta aukeavat yleensä ihan mukavat maisemat. Tavallisesti lähden paikalle koiran ja lasten kanssa ilman sen kummempia varusteita, mutta tänään otan mukaan myös hieman eväitä ja repun, koska kyseessä on retki. 





 
Ulkona sataa vettä. Pari päivää sitten tehty lumiukko alkaa näyttää sulaneelta. Toinen silmäkin on jo pudonnut. Porkkananenäkin taitaa luovuttaa pian. Yleensä maisema tähän vuodenaikaan näyttää romanttiselta lumihiutaleiden leijaillessa ja kinosten hohtaessa auringossa. Tänään maisema kuitenkin näyttää aika harmaalta. 












 Jatkamme matkaa. Tie on liukas. Kun hiljaisella tiellä tulee auto vastaan astumme varmuuden vuoksi ojan puolelle. Autokin lähtee helposti tällä kelillä luistamaan. 




Lähestymme antennimäen risteystä. Nämä rungot ovat odotelleet noutoa tien pielessä jo melkein vuoden verran. Alkaa olemaan jo melko lahoa tavaraa. Onkohan noista enää edes energiapuuksi? 




Siirrymme pienemmälle tielle ja suuntaamme kulkumme kohti radioantennia. Täällä on joku muukin liikkunut, mutta ei tänään. 










Varoituskyltti näyttää vähän eksyneeltä tässä ympäristössä, mutta toisaalta ei radiomastokaan oikein tänne mäntyiselle kalliolle sovi. Kyllä jääpuikot ovat tainneet jo tällä kelillä antennista pudota. 










 
Jatkamme pientä metsäpolkua kohti kukkulan ylintä kohtaa. Tai ei oikeastaan ylintä, vaan sitä kohtaa mistä avautuvat parhaat maisemat eikä puita ole heti edessä. Jäniskin on käynyt täällä. Joskus täällä näkee myös hirven tai peuran jälkiä ja jätöksiä, mutta tänään on tyytyminen jäniksen jälkiin. 














 
Saavumme näköalapaikalle. Täältä aukeavat mukavat maisemat horisonttiin asti. Tänään on vähän väritöntä, mutta joskus täältä on katseltu hienoja auringonlaskuja. Länteen katsellessa horisontissa näkyvät kilpilahden jalostamon savupiiput ja valot. Näin valoisalla niitä ei välttämättä havaitse ellei tiedä mistä etsiä, mutta pimeän aikaan ne valaisevat koko läntisen horisontin. Se on kuitenkin Suomen suurin jalostamoalue. 


 
Täällä kukkulan laella on myös hieno käppyrämänty, jota lapset surutta käyttävät kiipeilyyn. Tässä lähellä on myös jokunen kelo, jotka usein kuulee tikan koputusta. Tänään on hiljaista. 









 
Koska kaukomaisema on hieman harmaa eikä tarjoa suuria elämyksiä, siirrän katseeni lähimaisemaan. Sulava lumi paljastaa kesäisiä muistumia. 




Tällä puolella kukkulaa kukaan ei ole viime lumisateen jälkeen vielä kävellyt. Lumipeite on koskematon. Rikonko idyllin jos saapastelen hangen poikki. Otan riskin. Uskon että jälkeni häviävät seuraavan lumisateen myötä. 


 
Kun on vähän kierretty ja peuhattu hangessa on aika juoda kuumaa mustaherukkamehua. Joskus kesällä täällä on pidetty nuotiota ja paistettu makkaraa. Tänään tikut jäivät kotiin eikä meillä toisaalta ole makkaraakaan mukana. 







Paluumatkalla. Kuulin hetki sitten traktorin ääntä. Se oli näköjään hiekoittamassa tietä. Hyvä. Nyt sitä pysyy paremmin pystyssä kotiin päin. 


Vaikka retki oli lyhyt oli sen anti piristävä. Raitis ilma, hienot maisemat, hieman fyysistä toimintaa joka virkistää lihaksia, tuulenhenkäys joka tuo kosteuden tuoksun, sulavan lumen ääniä. Kävellen luonto on aistittavissa oikeassa suhteessa ja mittakaavassa. Katseen voi tarkentaa kauas ja lähelle. Retkeily on maiseman kokemista parhaimmillaan.

torstai 6. helmikuuta 2014

Kuvallista maisemahistoriaa

Viikon teemana tuli pohtia maisemaan liittyvää arvomaailmaa henkilökohtaisesta näkökulmasta. Kun aloin käydä läpi omaa maisemahistoriaani ja siihen liittyvää visuaalista aineistoa, uppouduin pitkäksi aikaa osin nostalgiseenkin kuva-aineistoon vuosikymmenien ajalta. Osa kuvista oli paperimuodossa (ajalta ennen digikameroita) ja aineistoa tuntui olevan niin paljon että pääsen tässä raapaisemaan aihetta vain pintapuolisesti vähän sieltä ja täältä. Maisemakuvani on joka tapauksessa muodostunut lukuisista eri tekijöistä ja olen eri aikoina katsonut maisemaa monesta eri näkökulmasta. Kuitenkin vasta nykyisiin opintoihin liittyvät tekijät ovat tuoneet maiseman tulkitsemiseen ja arvottamiseen ammattimaisuutta ja moniulotteisuutta.

Luonto oli lähellä ja konkreettinen ympäristö viettäessäni lapsuuteni kesät maaseudulla.

Kuvat: Mökkisauna, Aamu-usvaa Kuivalantiellä, Soutuvene Savajärven rannassa, Kirkkotie ja kotikoivikko, Kävellen mökille

Maisemakuva aiemmassa ammatissani muotoutui pitkälti yläperspektiivistä.

Kuvat: DC9 ohjaamossa 9800 ft korkeudessa, Alpit pilviverhossa, Suihkukoneen jättövana kirkkaalla taivaalla, Meanderoivan Ounasjojen mutkia Pohjois-Suomessa, Ukkospilvi ja siihen liittyvä alasin, Levin rinteet kesäaikaan, Auringonlasku Keski-Euroopassa.

 Luonnonvoimat ja -muodot ovat aina vaikuttaneet minuun vahvasti.

Kuvat: Yosemiten kansallispuisto Kaliforniassa, Mammuttipetäjiä Mariposa Grovessa, Gaysir Stokkur Islannissa, Kuumaisemaa Teiden huipulla Teneriffalla, Gullfossin vesiputous Islannissa, Vuoristotie Teiden rinteillä Teneriffalla

Oman talon ja pihan rakentaminen on avannut näkökulmaa käytännölliseen ja toteutukselliseen maisemaan.

Kuvat: Patosiltaa rakentamassa, Bobcatin ohjaimissa, Nurmikkoa tekemässä

Mikrotasolta makrotasolle ulottuvan luontokuvaharrastuksen myötä luonto ja maisema on avautunut paremmin esteettisenä olentona (www.kuvakeidas.fi).

Kuvat: Kihokki, Sammakon kutua, Sudenkorennon selkä, Västäräkin poikaset, Torvijäkälä, Sammalen itiöitä, Veden pyöristämiä rantakiviä

Puutarhamatkailua lähellä ja vähän kauempana.

Kuvat: Filoli (Woodside California), Japanese Tea Garden (San Fransisco), Monrepos maisemapuisto (Viipuri), Kirjailijanpuisto (Porvoo), Keskuspuisto (Riga), Kalifornian tiedeakatemian viherkatto (San Fransisco)

Urbaanimpaa näkökulmaa ja rakennettua maisemaa.

Kuvat: Riga, San Fransisco, Reykjavik, Viipuri, Viipuri