Muuttuva luontokäsitys

Jokainen meistä tulkitsee luontoa omalla tavallaan. Luonnon merkitys kulttuurista toiseen siirryttäessä voi vaihdella suuresti ja myös saman kulttuurin sisällä eri ihmiset kokevat ja mieltävät luonnon eri tavoin. Mitä luonto oikeastaan on? Mitä siihen kuuluu? Kuuluuko ihminen osaksi luontoa vai onko vain ihmisen koskematon paikka alkuperäistä luontoa? Onko ihmisen vaikutus luontoon hyödyllinen vai tuhoava?

Tämän viikolla käsittelimme ihmisten luontokäsitystä ja luonnonsuojelun aatetta eri kulttuureissa ja eri aikakausina. Tarjolla oli tusina artikkelia kummastakin aihepiiristä:

Nature and Ideology: Natural Garden Design in the Twentieth Century
Environmentalism in Landscape Architecture

Luin itse Craig Clunasin artikkelin, jossa hän kuvasi kiinalaisen puutarhan suhdetta luontoon ja sen ideologiaa erityisesti länsimaisesta näkökulmasta. Tekstissä kävi ilmi kuinka länsimainen käsitys ja arvostus kiinalaisesta puutarhataiteesta muuttui päinvastaiseksi sadassa vuodessa.

1800-luvun puolivälissä kiinalaista puutarhataidetta ja kiinalaisten mielenlaatua yleensäkin pidettiin länsimaissa keinotekoisena sekä julmana ja kiduttavana. Asenne oli vähättelevä ja mustamaalaava ja kiinalaisten luonnonvastaisuutta korostettiin.  Epäluonnollisesta nostettiin usein esiin miniatyyripuut "bonsai" (Japanilainen nimi), joiden yhteydessä luonnon vääristelyä ja pahoinpitelyä verrattiin kiinalaisten naisten jalkojen sitomisen traditioon. 1800-1900-lukujen vaihteessa Kiinaa verrattiin useasti Japaniin ja näissä vertailuissa Japania yleensä ihannoitiin ja Kiinaa "ruoskittiin".

 1900-luvun alkupuolella asenteet muuttuivat ja länsimaissa alettiin tuoda esiin Kiinalaisen puutarhan monimuotoisuutta ja kiduttamisen sijaan alettiin puhua kärsivällisestä ja huolellisesta puutarhanhoidosta. Samaan aikaan länsimaissa havaittiin että Japanilaisen puutarhan hyveet olivat itse asiassa Kiinan varhaiselta ajalta lähtöisin. 1900-luvun puolivälissä Kiinalaisen puutarhataiteen pitkää muuttumatonta jatkumoa alettiin arvostaa ja Kiinalaisten puutarhaan liittyvää filosofiaa kunnioittaa. "Kiinassa puutarha on enemmän kuin rauhan tyyssija ja unelmien heijastuma, se on elämän filosofian ruumiillistuma" (Graham, Dorothy. Chinese Gardens: Gardens of the Contemporary Scene, an Account of their Design and Symbolism. New York: Dodd, Mead & Co., 1938)

Craig Clunasin artikkeli oli mielenkiintoinen kuvaus asenneilmapiirin ja luontokäsityksen muuttumisesta. Teksti oli selkeä ja johdonmukainen sekä kronologisesti etenevä. Kirjoitus vaikutti asiantuntevalta ja objektiiviselta. Sen monialaiset ja runsaat tekstiviitteet sivusivat puutarhataiteen ohella eri aikakausien politiikkaa ja sota-ajan vaikutuksia ja syitä lännen asenteiden muuttumisesta itää ja Kiinaa kohti. Tekstin perusteella kävi selväksi että mielipiteen muutos ei niinkään johtunut puutarhakulttuurin muuttumisesta Kiinassa vaan lähinnä länsimaisen ajattelutavan muutoksesta sen suhtautumisessa luontoon.

Luonnon syvin olemus
 
Toinen (kaikkien lukema) teksti oli Anne Whiston Spirnin artikkeli, jossa hän käsitteli luonnon ja luonnollisuuden syvintä olemusta. Kirjoituksessa tuotiin hyvin esille "luonto" käsitteen vahva kulttuurisidonnaisuus.  Kirjoitus herätti ryhmässä myös pohtivan keskustelun luonnon merkityssisällöstä.

Kuinka luontoa voi lähestyä? Voidaanko "luonto" tunnistaa objektiivisesti ilman ihmisten arvoja?  Mihin vedetään raja luonnollisen ja luonnottoman välillä?

Luontoa kuvaava sana "nature" on lähtöisin latinalaisesta sanasta natura, jonka pääasiallinen merkitys oli alunperin kuvata jonkin hahmoa tai luonnetta ja joka tuli myöhemmin määrittelemään maailmaa (Williams 1986). Toisen määritelmän mukaan luonto on kaikkea, joka sisältää klorofylliä, mikä ei ole tehty tiilistä ja on vapaa moottoroiduista ajoneuvoista (Ibeling, 1999). Kolmannen, tieteellisemmän määritelmän mukaan luonto on kaikkea joka järjestää ja ylläpitää itseään, riippumatta ihmisen toiminnoista, mutta ei koskaan ihmisen perusteiden mukainen (Schroevers, 1980).

Tein pienimuotoisen kyselytutkimuksen ja kysyin lapsiltani mitä luonto heidän mielestään tarkoittaa? Nuorin, 6 v poikani vastasi: "kasveja, kukkia ja puita", vanhempi, 9 v poikani sanoi "puita ja kasveja, metsiä , ruohoa, vesistöjä, kivaa ja rauhallista paikkaa" ja vanhin 11 v tyttäreni mielestä luonto on jotain "puhdasta, kaunista, vihreää ja saastumatonta". Aika idealistisia käsityksiä, mutta eivät varmastikaan vääriä.

Lukuisista erilaisista tulkinnoista voidaan todeta ettei luonnolle ole yhtä yleispätevää määritelmää. Kulttuurista riippumatta luonto kuitenkin yleensä viittaa hyvään eli termillä on positiivinen kaiku.

Luontoon ja luonnolliseen on vedottu ja vedotaan edelleen monissa maisema-arkkitehtuuriin liittyvissä projekteissa. "Luontonäkökohdat huomioiden...", "Luonnollinen ympäristö...", "Luonnonmukainen lähestymistapa...", "Luontoarvoja korostava..." ja muita vastaavia perusteita korostavalla selostuksella pyritään suunnitelmaan saamaan positiivinen sävy.

Anne Whistonin Spirnin artikkelissa verrattiin 1800 ja 1900-lukujen vaihteessa kahta maisema-arkkitehtiä, Frederick Law Olmstedia ja Jens Jenseniä, joista molemmat  toteuttivat suurisuuntaisia puistosuunnitelmia lähtökohtanaan luonnollisen ympäristön aikaansaaminen. Luonnollisen käsite ei heillä kuitenkaan ollut yhtenevä. Jens Jensen painotti luonnollisuuden tavoittelussaan paikan omia vahvuuksia ja paikallisia kasvilajeja, kun taas Frederic Law Olmsted hyödynsi myös paikalle outoja ja eksoottisiakin kasvivalintoja tavoitellessaan luonnollista ympäristöä.

Maisema-arkkitehtuurissakin luonnolle on erilaisia lähtökohtia. Suunnittelu voi perustua ekologiaan pohjautuviin sääntöihin ja periaatteisiin (IanMc Harg) tai lähtökohdat voivat olla ei-tieteellisessä logiikassa perustuen intuitioon ja taiteeseen?

Koska viittaaminen luontoon tai luonnolliseen voi olla niin monimerkityksellistä, kasvaa "väärien" tulkintojen määrä. Paitsi eri kulttuuripiirien edustajilla, myös eri ammattikunnilla on toisistaan poikkeava  käsitys luonnosta. Pitäisikin aina olla kriittinen kun pohjaa työnsä tai puheensa "luonnon" lähtökohtiin.

Etenkin nykyisen ilmastonmuutoskeskustelun aikakaudella ihmisen suhde luontoon on noussut entistä enemmän pinnalle. Keskusteluissa kuten myös Anne Whiston Spirnin tekstissä nousi esiin toteamus siitä että  "luonto" ja "ekologia" voidaan nähdä niin monesta eri näkökulmasta ettei pitäisi tyytyä vain yhteen "varmaan" ratkaisuun tai määritelmään, vaan kyselyn ja tutkimusmatkailun hengessä pitää mieli avoinna erilaisille tulkinnoille ja vaihtoehdoille.